Teksti: Heidi Ikäheimonen
Kajastuksen euroviisutoimittaja Heidi Ikäheimonen raportoi suoraan Euroviisumatkalta. Miten meni viisufanin omasta mielestä?
Eihän se taaskaan mennyt kuin Strömsössä, tuloksena 23 vaivaista pistettä, oman semin viimeinen sija ja koko 41 maan kattauksen kolmanneksi viimeinen. Silti Darude edusti Sebastian Rejmanin kanssa tyylikkäästi.
Suomen delegaatio lähti matkaan jo toukokuun alussa heti vapun jälkeen, koska harjoitukset Tel Aviv Expo Centerin lavalla alkoivat jo 4.5. Ensimmäiset harjoitukset eivät sujuneet hyvin, teknisiä haasteita riitti, kamerakulmat olivat ihan sekaisin, eikä äänentoistokaan oikein toiminut Suomen esityksessä. – Kiroilin kuin lappalainen, totesi Sebastian Rejman harjoituksien jälkeen.
Seuraavana torstaina pidetyt toiset harjoitukset näyttivät ja kuulostivat jo paremmilta. Paketti oli saatu kuntoon ja viisuharrastajakin saattoi huokaista helpotuksesta ja todeta, että paljon parjatut Sebastianin housutkaan eivät sitä ongelmaa finaaliin pääsyyn ole estämässä. Lehdistötapaamisessa Sebastianilta kysyttiin asiasta: – Mitkä housut? Sebastian kysyi hämmentyneenä ja nauroi päälle.
Darude alias Ville Virtanen kertoi lehdistölle muun muassa rakastavansa tarinoita. – Yksi suurista tarinankertojista on The Boss, Bruce Springsteen. Niissä tarinoissa on voimaa syvyyttä, siksi rakastan niitä. Hän jatkoi, ja sai monen lehdistön edustajan nyökkäilemään hyväksyvästi.
Esiintymisiä ja haastatteluja
Kun harjoitukset olivat ohi, oli aika ottaa hieman rennommin. Perjantaina ennen virallisia avajaisia (jotka olivat sunnuntaina 12.5.) Darude ja Sebastian Rejman esiintyivät pienelle kutsuvierasyleisölle Suomen suurlähettilään residenssissä.- Olen ehkä jossain vaiheessa ollut Suomen kovin Elvis-fani, totesi Sebastian Rejman ja aloitti esityksensä rockin kuninkaan You Were Always On My Mind -kappaleella. Jos joku sen esityksen jälkeen vielä uskalsi väittää, ettei Rejman osaa laulaa, ehdotan kuulontarkistuttamista. Niin upeasti esitys kajahti lämpimässä kesäillassa.
Vielä lauantaina Darube ja Sebastian Rejman osallistuivat Pohjoismaiden ja Viron yhteiseen iltaan lehdistön ja fanien kohtaamispaikassa EuroClubilla. Viro, Islanti ja Tanska esittivät vain tämänvuotiset edustuskappaleensa, mutta sekä Norjan, Ruotsin että Suomen edustajat esittivät useampia kappaleita tuotannostaan. Darude tarjoili lämmittelynä päivitetyn version Sandstormista sekä toisen UMK-ehdokkaansa, Supermanin…
…josta lajille omistautunut viisuharrastaja pääseekin pohtimaan sitä, miten olisi käynyt, jos Superman-kappale olisi edustanut meitä Look Awayn sijaan? Kappale kuitenkin oli ja on enemmän Darudea itseään kuin Look Away. Supermanissa voi kuulla Sandstorm-soundeja. Darude itse onkin sanonut jossain kevään mittaan, että Superman oli hänen oma henkilökohtainen suosikkinsa, kun taas Sebastianin oma suosikki kolmesta UMK-ehdokkaasta oli juuri Look Away.
Viisufanikulttuuri ja sen muuttuminen
Vielä tiistaina muutama tunti ennen semifinaalia ja tuttua Te Deum -tunnusta lähetyksen alussa uskoimme vakaasti Suomen menestykseen. Olimme varmoja, että finaaliin mennään. Kyllä näin huonosta semistä pitää päästä jatkoon. Vaan ei, niin ei…
Siinä missä oma karsiutuminen harmitti, siinä sivussa harmitti myös Unkarin kauniin ja herkän tarinan, laulaja Joci Papain omasta isästä, tipahtaminen. Ei ne ymmärtäneet Unkarinkaan hienoutta, mokoma Eurooppa.
Niinpä niin. Fanit ovat kuitenkin iso yhteisö. Ja kun oma maa ei pärjää tai tipahtaa semifinaalissa, siirrytään kannattamaan muita suosikkeja. Niin se menee aina. Viisufaneilla onkin pari kirjoittamatonta sääntöä. Ensimmäinen on omien kannattaminen. Jopa Pertti Kurikan Nimipäiviä kannustettiin, vaikkei kukaan siitä oikeastaan tykännyt. Toinen kirjoittamaton sääntö on se, että omalle tai muiden maiden esityksille ei koskaan buuata katsomossa. Mielipiteitä on ja on paljon, mutta jos ei tykkää, ketään ei avoimesti dissata. Kavereiden kesken voidaan toki sanoa, että jopas oli tekotaiteellista, mutta avoimesti yleisössä sitä ei näytetä.
Mikä muu on vuosien mittaan muuttunut fanikulttuurissa ja viisuharrastuksessa? Monikin asia. Kun 70- ja vielä 90-luvulakin viisufinaaleissa istuttiin kovat kaulassa puku päällä tai iltapuvussa ja taputettiin kohteliaasti esityksille, niin kaikki muuttui vuosituhannen vaihteessa. Ruotsi halusi tehdä vuosituhannen ensimmäisistä kisoista koko kansan juhlan ja se onnistui siinä. Show vietiin isoille areenoille, kuten Globeniin, Kööpenhaminan Parken-stadionille ja Wiener Stadthalleen Wienissä. Viisuista tuli karnevaali, jota jotkut väittävät, että se samalla tuhoutui muutoksen myötä.
Niin, miten sen nyt ottaa? Viisuharrastajan näkökulmasta muutos oli hyvä. Kaikki se, mistä lapsena unelmoi, että jonain päivänä haluan olla tuolla osana tuota yleisöä, toteutui. Karnevaalia sanotaan usein myös seksuaalivähemmistöjen jutuksi, ei se kiinnosta muita.
Ei pidä paikkansa! Suomen Euroviisuklubi, joka on maailman ensimmäinen, on perustettu Suomessa, Savonlinnassa vuonna 1984. Sen jäsenmäärä on tällä hetkellä n. 750, ja itse asiassa klubin jäsenistä suurin osa on perheitä ja naispuolisia. Vaikka viisuyhteisö onkin tätä nykyä maailmanlaajuinen, on Suomen klubi edelleen neljänneksi suurin maailmassa heti Espanjan, Saksan ja Iso-Britannian klubien jälkeen.
Yksi asia puhutti paljon viisufaneja kuluneen puolentoista viikon aikana Tel Avivissa. Miten saada Suomen viisumenestys jälleen noususuuntaan ja miten saada suomalainen media kirjoittamaan viisuista myönteisempään sävyyn? – Iso laiva ei hetkessä käänny, totesi Suomen Euroviisuklubin nykyinen puheenjohtaja Mika Behm, kun puhuimme aiheesta alkuviikosta. Eihän se käänny, mutta tärkeintä kaikesta olisi se, että lähdetään ilon kautta. Euroviisut on iloinen yhteinen harrastus ja viisuyhteisöön ovat kaikki tervetulleita, hän jatkoi.
Tähän on helppo yhtyä. Ensi vuonna suuntaamme siis Alankomaihin. Vielä eivät ole tiedossa päivämäärät eikä edes kisakaupunki, mutta matkaan lähdetään taas vuoden päästä. Siihen mennessä pettymys Tel Avivin aurinkoisten kisaviikkojen osalta on jo pyyhitty pois mielestä.