OUNASVAARAN KAINALOSSA
Raisa Kuusela
Terveisiä taas täältä Ounasvaaran kupeesta! Kesä on lusittu, ja on varmaan kliseistä harmitella, kuinka harmaa ja vetinen se tällä kertaa oli. Koko kesän olen kuitenkin hokenut, että ”hyvä kun täällä tuulee, eipähän ole hyttysiä” sekä ”eipähän ole tukalaa, kun on 10 astetta plussaa”. Ei siis ole tarvinnut valittaa siitä, ettei jaksa tehdä mitään, kun on liian kuuma.
Säästä huolimatta ja siitä johtuen, on tullut tehtyä paljon asioita, joita ei ole ennen päässyt kokeilemaan. Pääsin muun muassa valamaan mökin pohjaa, joka olikin varsin mukavaa hyötyliikuntaa tavallisen treenin ohella. Alun jännittämisen mukaan näkökään ei ollut esteenä, kun yhteistyö ja yhteisymmärrys kanssatekijöiden kanssa alkoi sujua. Jonkin toisen porukan kanssa olisin joutunut luultavasti istumaan jossain kannon nokassa ja leikkimään työnjohtajaa ilman, että tiedän mitä ympärillä edes tapahtuu. Vaikkei valun koko ollut järin suuri, sai siihen uppoamaan käsittämättömän määrän hiekkaa, vettä ja sementtiä. Ja varmaan hyttysen raatoja, kjäh kjäh.
Tänne Rovaniemelle on myös rantautunut seikkailupuisto. Meidän Huima avattiin keväällä, ja se on ymmärtääkseni saavuttanut jo aikamoisen suosion. Kävin testaamassa osaa radoista toisen näkövammaisen kanssa, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. Näkövammaisen kannalta suurin ongelma oli se, ettei rataa välttämättä hahmottanut etukäteen, vaan se tuli tutuksi vasta sille astuessa. Radat olivat korkealla puiden välissä, joten ohjaus tapahtui suullisesti maasta käsin. Onneksi muita seikkailijoita ei ollut sillä kertaa paikalla, joten sai ihmetellä rauhassa, miten päin ja mikä raaja edellä lähtee rataa suorittamaan.
Seikkailupuistosta jäi sen verran hampaankoloon, että täytyy päästä vielä kokeilemaan vaativimpia ratoja. Olin hieman pettynyt, kun radat olivat ”helppoja”, eivätkä vaatineet juurikaan fyysistä kuntoa. Päätäkään ei juuri huimannut, kun ei aivan tarkkaan erottanut, kuinka korkealla tuli kiikuttua. Ehkä hyvä niin. Ai niin, jos joku lukijoista joskus päätyy seikkailuradalle, kannattaa varautua alun pitkäveteiseen koulutukseen. Ainakin minulla, kärsimättömällä, meinasi loppua pinna kesken, kun käytiin niin hitaasti läpi turva-asiat sekä harjoittelurata.
Muistan pitkään varmasti myös sen, että tänä kesänä mansikat pakastettiin vasta elokuun puolivälissä. Sisäinen kalenterini kärsi suuren kolahduksen, kun helteet ja mansikat tulivat kuukautta myöhemmin. Kouluun orientaatio on ollut tavallista hitaampaa juuri myöhästyneen kesän takia. Myös muu marjakausi totta kai on myöhässä, ja esimerkiksi mustikoita on pitänyt hakea monta kertaa samasta paikasta, kun ne ovat kypsyneet niin eri aikaan. No, eiköhän sisäinen kalenteri saavuta tasapainon viimeistään lokakuun alussa – naapurimme nimittäin ennusti lumen tulon kyseisen kuun alkuun. Ehkä joulupukki joutuu palaamaan kesälomaltaan aiemmin? Se lienee hyvä asia, sillä tässähän on viimeaikoina uutisoitu joulupukkia uhkaavasta konkurssista. Onneksi asia ratkesi, eikä lasten varmaan tarvitse pelätä lahjatonta joulua!